maanantai 30. maaliskuuta 2009

Talvisia kuvia ja haalarikokemuksia.





Välillä lunta on ollut enemmänkin, kuten yläkuvista näkyy. Ja joulukuussa ja tammikuussa otetuissa kuvissa oli lumetonta maata.
















Aina ei jaksa, silloin voi käydä lepäämään vaikka hangelle (kunnon varusteet auttaa, ei kastu eikä palellu).




Meillä on ollut lapsilla sitä useampi haalari mitä pienempi lapsi. :) Koululaisilla ei lainkaan, eskarilaisella Tähti-Jonathan, 3-vuotiaalla turkoosi Ticketin Baggie Reflex sekä peritty ruskea Reimatec. Eskarilaisen Jonathan vuotaa polvista ja pepusta näin loskakelillä, veinkin jo eskariin kurahousut vaikken niistä kovin tykkääkään, mutta uutta haalaria en enää hanki. Haalari on ollut kovalla käytöllä, mutta näkyviä jälkiä/viiltoja ei kyllä kaikissa vuotokohdissa ole. En tiedä miksi vuotaa silti?

Isoveljen vanha Reimatec pitää edelleen vettä, vaikka on käytössä jo kolmatta talvea (ei ole kyllä koskaan ollut ainoa haalari). Sillä onkin kuljettu loskakelit tähän asti, tänään poika laittoi Ticketin ilman fleece-vuorta. Fleece-vuoren kanssa Ticket on tosi lämmin, ja niitäkin kelejä onneksi riitti jolloin sitä saattoi käyttää. Mutta tosi hankala oli pukea ja riisua, ei toivoakaan että poika olisi saanut itse päälle/pois. :(

Kuopus onkin vaihdellut haalaria useimmin, eniten käytössä ovat olleet Ticketin vaaleanpunainen BabyBaggie sekä lehtikuvioinen pinkki Othello (baby-malli tuokin, en tiedä mikä haalarin virallinen nimi). Molemmat ovat olleet tosi ihania, ja tuo lehtikuvioinen oli liukkaalla vuorella joten helppo sujauttaa päälle, vaikkei noille pienille tuo fleecevuorinenkaan ole kovin hankala kun fleece on kiinteä. Vaaleanpunaista ihanuutta on käytetty pääasiassa lumisilla keleillä ettei olisi likaantunut kauheasti. Kaikkein märimpään keliin on Reimatec, ja nyt sille riittääkin käyttöä kunnes siirrytään kevätvarusteisiin. Kaikki haalarit ovat kestäneet hyvin, vaikka alkutalvesta olikin vielä neliveto päällä.

Ja tottakai kaikkiin haalareihin on vähintään kahdet asusteet, joten niitäkin riittää melkoisesti meidän eteisessä. :) Täytynee napata jokunen kuva niitäkin myöhemmin.

Muuten, noista haalareista on ainoastaan Tähti-Jonathan ostettu täydellä hinnalla syksyllä, molemmat Reimatecit alesta, ja Ticketit huutiksesta (turkoosi ja lehtikuvioinen sieltä uutena, vaaleanpunainen käytettynä). En kyllä raaskisi kuutta haalaria hakea kaupasta täydellä hinnalla.

6 kommenttia:

  1. Mä olen todella kateellinen tuosta lehtikuviollisesta ja turkoosista ticketistä! Laitatko ne huutikseen käytön jälkeen? täällä yksi joka ne voisi huudella jos oikeaa kokoa :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!

    Meilläkin on ollut käytössä reimatec ja ticket haalarit (kummatkin viime talven aleista). Molemmat on ajaneet asiansa mainiosti. Ensi talvea odottaa kaapissa yksi reimatec, toisen haalarin haluan ostaa sitten syksyllä uudesta mallistosta.:)

    VastaaPoista
  3. Tuusis: Turkoosi Ticket on 104cm, ja toivon sen menevän vielä ensi talvenakin, on vieläkin hieman reilu. Saas nähdä miten poika kasvaa. Tuo lehtikuvioinen 74cm menee varmaan huutikseen, mutta vasta syksyllä, voin vinkata sulle kyllä sitten. Huutiksessa myyn aina meidän arvokkaampia lastenvaatteita pois. Perusvaatetta tulee vietyä aina välillä tuohon Mellukirppikselle.

    VastaaPoista
  4. Kiva Tilda! 104cm olisi Jonelle vielä liian iso, Jonelle ensi talveksi olisi 92cm sopivin. Mutta Jadelle tuo lehtihaalari olisi just passeli ensi talveen! Vinkkaa kun myyt, iiiso kiitos! Kun laitat pöytää taas mellukirppikselle, vinkkaa siitäkin vaikka =)

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita talvivaatteita teillä. Tuo lehtihaalari on kyllä upea, se poikien väri tuossa kuosissa ei ollut niin kiva. ;)

    VastaaPoista
  6. Tuusis, kerron sitten. Mietin jo nyt pitäisikö alkaa metsästämään siitä isompaa kokoa ensi talveksi, mutta mulla on jo kolme haalaria jemmattuna ensi talveksi Helmille, ehken tarvitse enää neljättä. :) Noi pienten tyttöjen haalarit vaan on niin ihania...

    Mia, kiitos! Ja tosi on, poikien vihreä lehtikuvioinen ei ollut kovin kiva, olisin sen mielelläni ostanut 3-vuotiaalleni, mutta oli jotenkin synkkä tuon pirteän pinkin rinnalla. Päädyin sitten turkoosiin yksiväriseen.

    VastaaPoista