torstai 2. huhtikuuta 2009

Ruokaa



Joskus äiti ei jaksa, ja silloin yksi vaihtoehto on ajaa Ikeaan lihapullille. Kympillä syö arkisin koko perhe lihapullat (2 aikuista ja kaikki alle 14v lapset), tämä kuvassa näkyvä kokoonpano taisi olla 11,90€ (lisänä neljä sämpylää ja kahvi). Lapset saavat jälkkäriksi pienet jätskit, ja juomat kuuluvat myös hintaan (meillä saa valita vapaasti, juovat siis limsaa).


Lihapullien sijaan voi valita kasvisannoksenkin, kuten itse aina teen. Helmille otamme myös oman annoksen, mutta ressukka saa syödä siitä vain perunat ja hillon, lihapullat menevät allergioiden takia muiden suihin. Helmillä onkin aina oma ruokapurkki mukana, vaikka onkin hieman outo ja tykkää kovasti keitetystä perunasta (jopa tuollaisista laitoskeittiön tuotoksista).


Kun emme harrasta tätä kovin usein (max kerran kuussa), maistuu kaikille eikä kukaan kieltäydy lähtemästä. Ja tuo Ikeakin on kovin lähellä meitä, ja sijaitsee matkalla isompaan ostoskeskukseen. Pitkästä matkasta ei toki kannattaisi lähteä pelkille lihapullille. :)

8 kommenttia:

  1. Jopas näyttää teilläkin pöydän porukka yhtä tiiviiltä kuin meilläkin!=)

    VastaaPoista
  2. Ikeaan kannatta mennä myös aamupalalle, se maksaa vain 2 euroa!

    VastaaPoista
  3. Joo, aamupalaakin saa, ihan totta! Ei olla kyllä koskaan käyty, voitais käydäkin joskus viikonloppuna.

    Sinänsä koomista, jos mentäis meidän koko perhe, niin maksettais aamupaloista 14€ (nuo lihapullat 10€). Vaikka eihän sekään ole kallista. :)

    Ja kivoja nuo pyöreät pöydät, mahtuu mukavasti 7 henkeä, vaikka Helmin ympärille pitääkin jättää hieman hajurakoa ettei varastele vierustovereilta ruokaa. Kerran meitä oli 9 pöydän ympärillä, silloin oli jo vähän ahdasta.

    VastaaPoista
  4. Me harrastetaan tuota myös usein, tai no ehkä 2-3krt maksimissaan kuussa, nyt itseasiassa perheen kanssa ei kuukauteen olla käyty, Mian kanssa kyllä. Meilläkin on noin 5-10minuutin ajomatka Ikeaan ja tosiaan edullista kun 2 aikuista ja toistaiseksi 4 lasta syö hyvin, Jade tyytyy tissiin vielä mutta vuoden ikäisenä vimostaa Ikean lihapulliakin saa :)

    Ikean reissuiltakaan ei usein tartu muuta mukaan kun öapsikatras estää vapaan shoppailun ;)

    terkuin lastenvaatefriikki tuusis joka ei jaksa kirjautua sisään :D

    VastaaPoista
  5. Ikeassa pitää syödä aina lihapullat, nam!

    VastaaPoista
  6. Juu ei se Ikea ole yhtään pöllömpi paikka :-) Meidän nyt 3,5 vuotias ei-aina-niin-reipas tyttö vähän ylipuhuttiin leikkihuoneeseen kerran, ja nyt haluaisi vartavasten sinne "tallinnaan" leikkimään (jostain kumman syystä menee tallinna ja ikea sekaisin, arvatkaas kauanko mulla kesti ymmärtää häntä ensimmäisellä kerralla....)

    VastaaPoista
  7. Ihana, tallinnaan leikkimään! Meillä ei leikkihuonetta olekaan testattu pitkään aikaan, pitäisikin pojat joskus "pakottaa" sinne. Ja syksyllähän sinne voisi jättää Helminkin, eikös ikäraja ole 2v?

    VastaaPoista
  8. Kyllä Ikean pullat on poikaa, ainakin jos syö ne juuri kerran kuussa! Myös daimkakku on herkkua, 2e! :)

    VastaaPoista