perjantai 20. marraskuuta 2009

Tuttiiiiiiiiii!!!!!

Meillä hukkui kuopuksen kaikki tutit maanantai-iltana. Siis ne kaikki kaksi kappaletta. Päätös kypsyi kauppareissulla, kun koko ajan kaivattiin tuttia jota ei ollut mukana. Esikoinen kannusti meitä päätöksentekoon, eihän 2v3kk kuulemma enää voi syödä tuttia.

Tutista olikin tullut líiankin tärkeä Helmille, eikä puoli vuotta sitten pätenyt sääntö "tuttia käytetään vain nukahtamiseen" enää toiminut. Tai ainakin Helmin mielestä sääntö oli syvältä, ja tuttia kaivattiin aina vastoinkäymisten tullessa. Ja niitähän 2-vuotiaalla tahtoikäisellä riittää!
No minä sain sitten maanantaina-tiistaina niittää sitä mitä olin kylvänyt. (Siis kun tuttia ei otettu ajoissa pois. Olis voinut olla aiemmin helpompaa...) Nukkumaan meno kesti reilun tunnin, ja unta riitti kolmisen tuntia. Yhdeltä sitten Helmi heräsi, ja alkoi itkeä tuttia. Rauhoittelut eivät auttaneet, vein lopulta tytön meidän sänkyymme. Itku jatkui, Helmi ilmoitti menevänsä omaan sänkyynsä. Siis itkemään. Siirryimme sohvalle, ja tunnin itkusession jälkeen Helmikin vähän rauhoittui ja pyysi että katsotaan telkkaria. No sehän sopi minulle, joten siinä sitten nautimme illan Täydelliset naiset.

Tunnin kuluttua tuli tuttia taas kova ikävä, ja huuto alkoi. Vasta puoli neljältä tyttö oli tarpeeksi väsynyt nukahtaakseni syliini sohvalle, ja itsekin sain "laatu-unta" tyttö sylissä reilun tunnin. Kuuden aikaan erehdyin siirtämään Helmin sylistäni, ja herätyshän siitä seurasi, kuorrutettuna armottomalla tutti-itkulla. Mieheni heräilikin jo töihin, joten itse sain tässä välissä pienet torkut. Helmikin oli nukahtanut lopulta lastenohjelmia katselemaan seitsemän jälkeen, mutta kokonaisunisaldo jäi tytöllä alle kuuteen tuntiin.

Päiväunille meno sujuikin tiistaina aika hyvin, väsy oli kova. Seuraavina iltoina nukkumaanmeno sujui hieman vaihtelevasti, mutta yöllä ei olla onneksi enää herätty. Päiväunet on jääneet väliin keskiviikkona, pelkään että jäävät kohta kokonaan pois.

Olo oli kyllä aika epätoivoinen ekana yönä kuunnellessani sitä tutti-itkua, mutta en tiennyt tarkalleen mistä tutin löytäisin. Väsyneenä en jaksanut lähteä etsimäänkään. Onneksi.

Nyt näyttää siltä että tutti on tosiaankin lopullisesti kadonnut. Hyvä niin. Tiistai-aamuna tytön herätessä huonon yön jälkeen itkuun ja tutinkaipuuseen, luulin jo hetken että elämämme on jatkossa tuleva aina olemaan tällaista, pelkkää lohdutonta itkua ja kyyneliä. Onneksi vain yksi vuorokausi meni nyyhkiessä. Olihan se tutti Helmin rakas ystävä kahden vuoden ajan, onhan ihan säädyllistä viettää jonkinlainen suruaika.

Tällaisia tuttikuvia ei meillä jatkossa siis enää oteta.





5 kommenttia:

  1. Meillä Maxilta jäi tutti pois juuri samanikäisenä. Eka yönä oli vähän itkua, mutta yllättävän helposti se loppujen lopuksi meni.

    Aivan ihanat talvivaatteet tuossa alimmaisessa kuvassa :)

    VastaaPoista
  2. Meillä pitäsi kanssa luopua tutista. Jotenkin se kaksi vuotta on rajana tutin lupsutukselle ja tässä alkaa olemaan enää neljä kuukautta aikaa siitä luopua. Tutti on meillä tosi tärkeä. Vasta pari kuukautta on nukahdettu ilman rintaa ja kohta pitäisi nukahtaa ilman tuttia. Apua!

    VastaaPoista
  3. Onnea.:)

    Meilläkin pitäisi vieroittaa poika tutista, niin ja pullosta. Olen ajatellut, että sitten kun vauva nukkuu vähän paremmin, mutta sitä ihmettä ei varmaan tulla näkemään vielä aikoihin...

    VastaaPoista
  4. Meidän pitäisi tehdä sama. Kuopus herää / herättää n. 4 kertaa yössä ja nyt kahden vuoden jälkeen se alkaa jo väsyttää... mutta ei toistaiseksi olla vielä jaksettu / raskittu. Ehkä joululomalla... Tervetuloa takaisin :)

    VastaaPoista
  5. Tutista luopuminen on ollut vaikeaa minulle jo ajatuksen asteellakin. Kesällä jo sitä mietin, mutten halunnut luopua helpoista nukahtamisista. Nyt sitten kärsitään...

    Melko hyvin Helmi pärjää päivät, mutta nukahtaminen on vielä vaikeaa. Varsinkin päiväunille, pitää olla oikeasti väsynyt ja sittenkin joudun työntelemään tai laulamaan tuolla pihalla tuu tuu tupakkarullaa naapureiden iloksi.

    Illallakin nukkumaanmenoaika myöhäistynyt, ennen yhdeksää turha kuvitellakaan, hyvä jos kymmeneltä sammuu. Ja minun (ei missään nimessä mieheni) tulee käydä jatkuvasti peittelemässä/laulamassa/lukemassa satua/antamassa nallea/... Tiettyyn pisteeseen annan periksi iltaisin, veljes 7v ei saa unta jos typy huutaa samassa huoneessa.

    Ja Miia, kiva olla takaisin. Lukemassa olen käynyt vähintään viikoittain, vaikka kaikkea en varmaankaan ole ehtinyt.

    VastaaPoista