torstai 6. elokuuta 2009

Kesäloma lähenee loppuaan (+neuvolakuulumisia)

Lomalla ollaan oltu, myös tästä bloggaamisesta. Muiden juttuja olen lueskellut aina koneella ollessani, ja joskus ehtinyt jopa kommentoimaan. Ensi viikon lopulla alkaa työt myös minulla, ja lapsilla koulu ja kerho sitten 18.8.

Eilen ja tänään olemme olleet neuvolassa, 2v ja 4v -tarkastuksissa. Samalle päivälle ei molemmille saanut enää aikoja kun varasin vasta heinäkuun lopulla, mutta ei tuo nyt ihan kauheasti haitannut. Oton 4v neuvola meni joten kuten, poika ujosteli parhaansa mukaan ja itki välillä sylissäni (saivat kyllä tehtävät tehdyksi, mutta Otto halusi minut samaan huoneeseen vaikkei täti sitä olisikaan halunnut). Silti kommenttina neuvolakortissa "reipas poika". Mitäköhän olisi kirjoittanut jos olisi oikeasti ollut reipas?

Kasvanut oli poika kovasti, nyt pituutta oli 108,5cm ja painoa 21kg (ikää 4v3kk). Pituutta oli tullut melkein 10cm lisää vuodessa.

Helmin vuoro oli tänään, ja kasvanut oli neitikin. Pituutta 86cm ja painoa 11,4kg (ikää lähes se 2v). Pituus siis hipoo jo keskikäyrää, ja paino siihen suhteutettunakin hieman jo noussut sieltä huolestuttavista luvuista. Allergia siis hidastanut neidin kasvua, pituuskäyrä 1kk - 6kk kieltämättä aika hurjaa katsottavaa eikä tuossa painokäyrässäkään mitään kehumista ollut vaikka suhteutettiin pituuteen. (Mm. 5kk - 7kk painoa tuli tasan kahdessa kuukaudessa 255g.)

Välikausivaatteita hieman tänään soviteltiin, niistä juttua huomenna. Kummasti on kaappiin kertynyt taas useampi asu, ja muutama aika isokin sieltä löytyi (ensi kevääksi sitten). Otin esille myös talveksi hankitut haalarit, ja osa oli kyllä aika isoja. :( No jos eivät mene ensi talvena, niin sitten seuraavana, ei kai neiti voi kauheaa kasvupyrähdystä ottaa just ensi kesänä, eihän?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti