lauantai 6. kesäkuuta 2009

Phister ja Philina


Näistä minä tykkään, ihastuin heti kun Helmin syntymän jälkeen näihin ekan kerran törmäsin. Hinta vain on pikkuisen kova, mekot ja housut lähemmäs 40e, trikoopaidatkin n. 20e. Eihän se yksi vaate mitään, mutta kun niitä haluaa monta.

Viime vuoden mallistoista meille on tullut useita vaatteita, suurin osa vasta alesta. Koot ovat reiluja, ja mallit sellaisia että varsinkin kesämekot menevät myöhemmin tunikoina, ja monet housut ovat 3/4-mallisia. Voi siis ostaa aluksi hieman pitkinä, ja myöhemmin käyttää sitten kuten tarkoitettu. Mallit ovat leveitä, ja epäilinkin aluksi miten meidän kapoiselle neidille sopivat, mutta ovat mielestäni aivan ihania. :)



Näistä vaaleanpunaisista tykkään kovasti, ja näitä voi yhdistellä miten päin vaan.




Kuten myös näitä sinisen sävyisiä, usein käytänkin lehmämekon alla pitkähihaista paitaa näin viileämmillä keleillä.






Meillä kaikki nämä kesämalliston vaatteet olivat jo viime kesänä käytössä, ja edelleen ovat sopivia. Kokoina pääasiassa 80cm, joissain 86cm.


Talvimallisto ei niin sytyttänyt kuten viime, kesän, mutta jotain sieltäkin tarttui mukaan. Nämä Helmi sai joulupukilta. :)




Tämä taisi olla jo viime kesän ostos, mutta enemmän tullut käytettyä vasta talvella.


Tämän kesäisistä vasta haaveilen, odotan vielä pari viikkoa että tulevat aleen. Voihan olla että koot loppuvat kesken, muutamista ulkomaisista nettikaupoista ovatkin jo loppuneet, mutta odotan silti vielä. Pakko saada -juttuja ei ole, mutta muutaman lintu-/päivänkakkara-kuvioisen vaatteen kyllä mieluusti haluaisin...

12 kommenttia:

  1. Noi on ihania :) Viime kesänä hamstrasin alesta meidän neidille täksi kesäksi likikin melkein kaikki samat kuin teillä <3 Meillä on lisäksi yksi kirsikanpunainen lehmämekko, jota sinun kasassasi ei näkynyt ;) Neiti syntyi vasta viime kesänä, mutta tuo koko 74cm on sopinut nyt melkein yksivuotiaalle tosi hyvin. Talvimallistosta meillä oli myös kokoa 74cm ja varmasti mahtuvat vielä syksylläkin, sen verran reiluja ovat. Hyvä maku sinulla, kiva lukea tätä blogiasi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Olen ollut aiemmin hieman "allerginen" kaikille peruspunaista lähellä oleville sävyille, nyt vasta niitäkin alkaa olla neidin vaatevarastossa. Nyt miinäkin jo kelpuuttaisin myös sen punaisen lehmämekon meille. :)

    VastaaPoista
  3. Täällä myös yksi Phister& Philina "fani" Meiltä löytyy kanssa lähes koko viime kesän mallisto. Myös se kirsikan punainen lehmämekko... Ostin ne viime kesän alesta ja tänä kesänä päästään ainakin osaa käyttämään. Varmaan tämän kesän mallistosta täytyy tehdä vastaava hamstraus;)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä ne ovatkin söpöjä. Tämän vuoden mallistosta yritän alesta bongata niitä lintukuvioita, olisivat niin meidän kuopuksen näköisiä.

    VastaaPoista
  5. Ovat ihania! retrohuumassa nuo ei tuntuneet meille passeleilta, mutta nyt taas alkavat sitä enemmän tuntua=)

    VastaaPoista
  6. "Mun vaatteet" totes meidän tyttö, meillä näistä melkein kaikki ja sit pari tän vuotista. Lisää tilataan alesta. Musta nää P&P vaatteet on niiin ihania, tyttö näyttää todella suloiselta lapselta, kun on rimpsua ja röyhelöä jne. Harmi vaan kun maksavat omaisuuden, ei raaski kaikkea täydellä hinnalla tilata. Mutta ensi vuodeksi sitten.

    VastaaPoista
  7. Ihania! Meillä ei ole yhtäkään, varmaan siksi kun en normaalihintaisena raaski + en nettishoppailua ehdi harrastamaan ja kaikki alet netissä menee multa ohi :( haluaisin kyllä, olen ihastunut kaikkien blogeissa mutten ehdi selailla mistä saisi ja varsinkin alella :) Myytkö noita huutiksessa/suoraan/kirpparilla kun jäävät pieneksi? :D

    VastaaPoista
  8. Phister&Philinat menee huutikseen kun ovat meille pieniä, todennäköisesti ensimmäiset vasta ensi talvella/keväällä. Laitan blogiini sitten maininnan mistä ne huutiksesta löytää. :)

    VastaaPoista
  9. Meillä uutuutena yhdet housut ja yllättäen pikkusiskolle ostetut 80cm housut meni 116cm isosiskolle sortseista. Nyt kun olen alesta lisää vaatteita himoinnut niin osaatko sanoa että onko kaikki paidat ja mekotkin reiluja?

    VastaaPoista
  10. milla, koot ovat reiluja ja mallit ovat aika leveitä, ehkä trikoopaidoissa koot aika kohdallaan/vain vähän isoja. Tunikoissa/kesämekoissa on joissain hieman kireät hihansuut verrattuna muuhun kokoon, hieman pulleampaa lasta saattaisi painaa nuo hihansuukuminauhat mitä joissain viime vuoden malleissa on, tämän vuotisia meillä ei olekaan. Siis varmaan mahtuu ns. oikeankokoisena pyöreämmällekin, muttei sitten myöhemmin.

    Viime vuonna ostetut ovat pääasiassa kokoa 80cm, viime kesänä olivat isoja mutta käytettäviä Helmillä 9-12kk. Nyt ovat sopivia, ja veikkaan että ainakin osa käytössä vielä ensi kesänäkin kun ikää jo lähes 3v. Jos nyt ostaisin, ostaisin kokoa 86 tai 92cm. Ja neiti on aina kasvanut miinuskäyrällä, ennen enemmän, nyt jo hieman kirinyt ikätasoaan kiinni.

    VastaaPoista