torstai 2. heinäkuuta 2009

Salaisen ystävän postia, kiitos!


Olemme olleet lomailemassa (mies kyllä välillä töissä), lähdimme jo ennen juhannusta ja palasimme tämän viikon alussa. Konekin oli mukana, mutta avasin sen vain kerran katsoakseni sähköpostit. Salaiselta ystävältä oli tullut postia, ihania muumitarinoita ja lauluja + purkkaa, ja äidille mansikkanaamio ja ihana vihko (esikoinen lupasi kyllä huolia jos äidille ei kelpaisi!).

Kiitos paljon, muumeista meillä tykkää kaikki ja kuopus varsinkin, huutaa aina "Mamma!" kun näkee jonkun muumihahmon. Harkinnassa onkin mennäänkö kesällä muumeja Naantaliin tapaamaan, ollaan oltu monena kesänä, mutta hinta hieman hirvittää näin isolla perheellä. Ehkä isommille voisi keksiä jotain muuta kivaa ja toinen vanhemmista voisi viedä pienet muumeja tapaamaan.

Nyt täytyy lopettaa, saadaan kavereita kylään niin äidille kuin lapsillekin. Ensi viikolla ehkä mieskin lomailee, ehkä jo keskiviikosta alkaen. Loman piti alkaa heinäkuun alusta, mutta yrittäjän on tehtävä töitä silloin kun niitä on. Onneksi sesonki alalla ei ole kesäaikana, joten varmaan lomaileekin kunhan saa parit asiat ja tapaamiset hoidettua.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Streptokokki A


Meillä jälleen.

Streptokokki A.

Eli tässä(kin) tapauksessa angiina.

Nyt löydetty neljältä perheenjäseneltä, miehen tulokset vielä odottavat.

Huoh.

Eri lääke kuin kahdella edellisellä kerralla, jospa nyt lähtee.

Lopullisesti.




Kuvat valitettavan huonoja, otettu kännykällä apteekissa lääkkeitä odotellessamme. Mallikin kovin eläväinen (kukapa ei olisi kun pitäisi oikeasti olla jo päiväunilla).

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Phister ja Philina


Näistä minä tykkään, ihastuin heti kun Helmin syntymän jälkeen näihin ekan kerran törmäsin. Hinta vain on pikkuisen kova, mekot ja housut lähemmäs 40e, trikoopaidatkin n. 20e. Eihän se yksi vaate mitään, mutta kun niitä haluaa monta.

Viime vuoden mallistoista meille on tullut useita vaatteita, suurin osa vasta alesta. Koot ovat reiluja, ja mallit sellaisia että varsinkin kesämekot menevät myöhemmin tunikoina, ja monet housut ovat 3/4-mallisia. Voi siis ostaa aluksi hieman pitkinä, ja myöhemmin käyttää sitten kuten tarkoitettu. Mallit ovat leveitä, ja epäilinkin aluksi miten meidän kapoiselle neidille sopivat, mutta ovat mielestäni aivan ihania. :)



Näistä vaaleanpunaisista tykkään kovasti, ja näitä voi yhdistellä miten päin vaan.




Kuten myös näitä sinisen sävyisiä, usein käytänkin lehmämekon alla pitkähihaista paitaa näin viileämmillä keleillä.






Meillä kaikki nämä kesämalliston vaatteet olivat jo viime kesänä käytössä, ja edelleen ovat sopivia. Kokoina pääasiassa 80cm, joissain 86cm.


Talvimallisto ei niin sytyttänyt kuten viime, kesän, mutta jotain sieltäkin tarttui mukaan. Nämä Helmi sai joulupukilta. :)




Tämä taisi olla jo viime kesän ostos, mutta enemmän tullut käytettyä vasta talvella.


Tämän kesäisistä vasta haaveilen, odotan vielä pari viikkoa että tulevat aleen. Voihan olla että koot loppuvat kesken, muutamista ulkomaisista nettikaupoista ovatkin jo loppuneet, mutta odotan silti vielä. Pakko saada -juttuja ei ole, mutta muutaman lintu-/päivänkakkara-kuvioisen vaatteen kyllä mieluusti haluaisin...

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Neljä asiaa (maanantaihaaste)

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- mainostenjakaja
- keittiöapulainen pitopalvelussa
- ohjaaja nuorten työpajalla
- jäätelökioskin myyjä

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään/-sin katsella:
- Teho-osasto (tätä tulen kaipaamaan)
- sisustusohjelmat (kaikki käy)
- tosi-tv sairaalasarjat (jostain syystä jäin näihin koukkuun!)
- Metsolat (sarjassa jotain vetoavaa nostalgiaa, katson netistä joka jakson...)

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
- Peking
- Lontoo
- Mäntyharju
- Kouvola (siellä lastemme "mummolat", ja siellä ollessamme olemme Lomalla isolla L:llä)

Neljä internet -sivua, joissa käyn melkein päivittäin:
- oma blogi
- huuto.net
- foreca.fi
- vauva.fi

Neljä lemppariruokaani:
- fetasalaatti (tätä menee lähes päivittäin)
- pizza (tomaatti-mozzarella)
- kasvistortillat
- kiinalainen

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin nyt:
- matkalla koko perheen kanssa (kelpaisi lähes kohde kuin kohde)
- yksin kotona
- lomalla kahdestaan mieheni kanssa (lapset luottohoitajalla)
- omalla sohvalla (ai niin, mut tässähän mä löhöän...)


Tähän tilanteeseen en ikävöi, vaikka talvessa on omat hyvätkin puolensa. Nyt nautitaan kesästä ja lomasta!

Kesä on todellakin tullut!

Meillä alkoi kesäloma, kaikilla muilla paitsi miehelläni. Koulu, kerho ja eskari ovat loppuneet ja minun hoitolapsenikin jäivät kesälomalle. Niinpä itsekin saatan kuluttaa aamuni vaikkapa blogatessa. Ja kuin tilauksesta sääkin on ihan kesäinen, jippii!

Viime perjantaina olimme paikallisen avoimen päiväkodin kevätriehassa, Helmi hieman ihmettelee touhua... Varsinkin kun paikalla oli myös lähipäiväkodista lapsia, ja lapsia ei ole pihalla varmaan koskaan ollut niin paljon.

Helmin vaatteet Phister&Philina, neuletakki H&M


Eilen oli ihana päivä, ja se tulikin oltua lähes kokonaan pihalla. Takapihamme on jäänyt hieman luonnontilaan koko kevääksi, joten siellä riitti hieman töitä. Voikukat valtaavat alaa kuten myös iki-ihanat vuohenputket... Niiden torjumiseksi otetaan vinkkejä vastaan! (Vaikka taidan jo tietää että se taistelu on ihan turhaa.)

Tunika ja huivi Meandi, caprit H&M

torstai 28. toukokuuta 2009

Salaiselta ystävältä hauskaa ja tarpeellista!

Sain eilen salaiselta ystävältäni toisen paketin, ja sisältä löytyi ihania laastareita! Näille on varmasti käyttöä meillä, 4-vuotias kun on aika altis saamaan kaikenmaailman naarmuja. Ja pikkusisko varmaan seuraa perässä...


Muuten, meidän nyt 7-vuotias eskarilaispoika ei koskaan pienempänä halunnut laastareita, vaikka millainen haava olisi tullut. Monille lapsillehan laastari tuo avun, ja kun laittaa laastarin, haava paranee. Meidän poika tulkitsi asian kai niin, että silloin asia oli toooooosi vakava jos tarvittiin laastaria, joten pyrki välttämään niitä parhaansa mukaan. Ja ne kuulemma sattuvat (enemmän kuin itse haava), edelleenkin! :)

Kiitos ystäväni!

lauantai 23. toukokuuta 2009

Meidän seinillä

Meidän seinillä on lähinnä maalia, tauluja en osaa edes kaivata. Less is more toteutuu ainakin jossain muodossa!

Olohuoneen seinällä itsetekemäni pikkuryijyt, nuo on kangaspuissa tehty ainakin viisi vuotta sitten. Kudontaa olen harrastanut jo 13 vuotta, nykyään hieman harvemmin. Itselläni ei ole kangaspuita tällä hetkellä, käyn työväenopistossa kudontakursseilla.



Ryijyissä on sekaisin eripaksuisia villalankoja, paperinauhaa ja pellavalankoja. Hauska eläväinen pinta, ei ihan perinteisen ryijyn näköinen. Työtunteja on kulunut kyllä tovi, mutta omia lankavarastoja tuli tyhjennettyä joten materiaalit lähes ilmaiset.



Eteisen seinällä kuvia lapsistamme, kuvat on otettu perhekerhossa/eskarissa/koulussa. Kuopus puuttuu vielä kuvista kokonaan (ja ikäähän olikin vasta 1v8kk!). Koska eteinen on kapea, ja vauhti joskus hurja, on alimmasta rivistä tippunut useampikin kuva jotka odottavat ripustuksen korjausta. Tarkoitus olisi laittaa vielä yksi rivi kuvia lisää ylös, kehyksetkin on jo ostettu.



Muu perhe starttasi juuri vuorokaudeksi "mummolaan", joten minulla on aikaa itselleni. Tekemättömien töiden listan ajattelin unohtaa...